Pelikorttien historia

Pelikortit kuuluvat olennaisena osana lähes kaikkiin klassisiin pöytäpeleihin aina baccaratista pokeriin. Ne ovatkin saaneet viimeaikoina uutta nostetta livekasinoiden esiinmarssin myötä.

Netticasinot.comin kasinohistoriaa käsittelevä artikkelisarja jatkuu tällä kertaa pelikorttien historialla. Korttipakka on vanha keksintö, jonka juuret johtavat Kiinaan yli tuhannen vuoden taakse. Lue, miten pelikortit yleistyivät Euroopassa ja aiheuttivat melkoisen villityksen jo tuoreeltaan.

Tsekkaa myös sarjan aikaisemmat osat: Ensimmäiset uhkapelit ja Antiikin uhkapelit.

Kiinalainen keksintö

Välimeren yhteiskunnat eivät olleet suinkaan ainoita, joissa pelaaminen oli suosittua. Kirjoitetut lähteet ja arkeologinen aineisto kertovat uhkapeleistä niin Kiinassa, Intiassa kuin Egyptissäkin. Keno ja arpajaiset kehitettiin Kiinassa viimeistään 200-luvulla eaa. Valtion järjestämillä arpajaisilla rahoitettiin muun muassa Kiinan muurin rakentamista.

Pelikorttien kehittäminen on liitetty kirjapainotaidon ja setelirahan keksimiseen. Ensimmäisen kerran pelikortit mainitaan 1000-luvun lähteessä, jossa korttien keksiminen ajoitetaan Tang-dynastian (618 - 907 jaa.) puoliväliin.

Näitä ensimmäisiä pelikortteja ei tietenkään ole säilynyt meidän päiviimme asti, ja pelien säännötkin ovat ehtineet kadota jo vuosisatoja sitten. Mahdollista kuitenkin on, että ensimmäiset pelikortit olivat paperikopioita dominolaatoista. Lisäksi niitä on voitu käyttää aluksi vain lautapelien yhteydessä, ennen kuin pelkillä korteilla on alettu pelata omia pelejä.

Mutkien kautta Eurooppaan

Eurooppaan pelikortit kulkeutuivat Intian, Persian, Egyptin ja nykyisen Marokon kautta. Ne saavuttivat Italian ja Espanjan 1370-luvulla.

Muslimien vaikutus pelikulttuurin välittäjinä tulee ilmi etenkin kielten kautta. Espanjassa pelikortteihin viitattiin nimellä naip tai naibbe, kun taas na'ib oli yksi mamelukkien (Egyptin muslimien) käyttämistä kuvakorteista. 1300- ja 1400 -luvuilta säilyneissä lähteissä saraseenit käyttävät korttipelistään nimeä kanjafah. Euroopassa puolestaan puhuttiin saraseenien tai maurien pelistä.

Euroopassa korttipelit aiheuttivat odotettavan reaktioiden ketjun: alkuinnostuksen, julkisen paheksunnan, väärinkäytökset, kiellot, kieltojen rikkomiset sekä asteittaisen sallimisen.

Etenkin alempien kansankerrosten korttipeli-innostusta soimattiin, kun taas hoveissa korttia lyötiin isolla rahalla. Kirkko oli aktiivinen pelikieltojen kannattaja, ja 1420-luvulla pelaamisen pesäpaikaksi muodostuneessa Bolognassa saarnaaja Bernadino Sienalainen kannusti kansaa polttamaan pelikorttinsa roviolla.

Millaisia ensimmäiset eurooppalaiset pelikortit olivat?

Ensimmäiset Euroopassa valmistetut pelikortit olivat laadukasta käsityötä. Vanhin viittaus ammattimaiseen pelikorttien valmistamiseen löytyy vuodelta 1380: Etelä-Ranskan Perpignanissa asunut Rodrigo Borges ilmoitti tuolloin ammatikseen pintor y naipero eli maalari ja kortintekijä. Borgesin jälkeläiset siirtyivät myöhemmin Barcelonaan ja valmistivat pelikortteja sukupolvien ajan aina 1500-luvulle saakka.

Vanhimmat meidän päiviimme säilyneet korttipakat ovat 1400-luvun alkupuolella käsityönä valmistettuja kalliita taideteoksia, joissa kultamaalin kanssa ei ole pihtailtu. Samoihin aikoihin eri puolilla Eurooppaa käsityöläiset alkoivat kuitenkin valittaa markkinoille tulvivista halvoista kirjapainotekniikalla tehdyistä tuontikorteista, jotka vääristivät kilpailua. Esimerkiksi Venetsiassa ja Englannissa kiellettiinkin pelikorttien maahantuonti 1400-luvun puolivälin tienoilla.

Korttipakkojen selkäpuoli pysyi pitkään yksivärisenä, useimmiten valkoisena. Yksiväriset pinnat tosin kuluvat helposti, joten uuden pakan ostamisen sijaan merkattuja kortteja vietiin aina välillä verstaalle puhdistettavaksi. 1700-luvun loppupuolella pakkojen valmistajat alkoivat tehdä korttien selkäpuolille geometrisiä kuvioita, jotta luonnolliset kulumat eivät olisi niin helposti tunnistettavia.

Erilaiset pakat

Korttipakan koostumus ei ollut aluksi vakio, vaan maiden ja kuvakorttien määrä saattoi vaihdella. Mamelukit pelasivat neljällä maalla, jotka olivat kupit, miekat, kolikot ja poolomailat. Kuvakortteina puolestaan oli kuningas sekä kaksi varakuningasta. Euroopassa pelattiin kuitenkin sekä pienemmillä että suuremmilla pakoilla.

Korttipakkojen kokoonpanoissa pääsi muodostumaan aina nykyaikaan säilyneitä alueellisia eroja. Esimerkiksi Italiassa, Espanjassa ja Saksassa pelataan yhä perinteisiä korttipelejä (briscola, scopa, tressette, skat, schafkopf ja doppelkopf) paikallisilla pakoilla, joissa voi olla joko 48 tai 52 korttia alueesta riippuen.

Myös tarot-kortit ovat muunnelma korttipakasta. Alun perin tarot-pakkaa käytettiin monimutkaiseen korttipeliin, ja ennustamisen välineenä tarot-kortit yleistyivät vasta 1700-luvulla. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa ja Saksassa niillä kuitenkin pelataan edelleen ajankuluna, ei tulevaisuuden selvittämiseksi. Tarot tai tarokki on tikkipeli ja kuuluu siis samaan perheeseen kuin hertta, bridge tai Suomen kansalliskorttipelinäkin tunnettu marjapussi. Tarot-pakassa on neljän maan lisäksi vielä erillinen 21-kortin mittainen valttimaa, joka automaattisesti voittaa muut kortit.

Pelikorttien kansainväliseksi standardiksi muodostui lopulta ranskalainen pakka ja maajako sen yksinkertaisuuden ansiosta. Se levisi ensin Englantiin ja sitten molempien maiden siirtokuntiin. Tässä pakassa on meillekin tutut maat hertta, ruutu, risti ja pata sekä kuvakortit sotamies, rouva ja kuningas.