Casino Monte Carlo - kansainvälistä loistoa Rivieralla

Monacon ruhtinaskunta tunnetaan jetset-kohteena, jossa Euroopan raharikkaat nauttivat luksuselämästä Välimeren auringon alla. Legendaariseksi on muodostunut myös samassa lilliputtivaltiossa sijaitseva Casino Monte Carlo.

Netticasinot.comin kasinohistoriakurssin päättää perehtyminen maineikkaiseen Monte Carloon. Lue, miten kasino nosti syrjäisen Monacon yhdeksi Euroopan rikkaimmista kolkista. Tustutu myös sarjan aikaisempiin osiin: Ensimmäiset uhkapelit, Antiikin uhkapelit, Pelikorttien historia ja Ensimmäinen kasino.

Ankea alkutilanne

1800-luvulla perustettiin Eurooppaan lisää kasinoita, muun muassa Bad Homburgin Kursaal. Nämä sekä edellisellä vuosisadalla avatut kasinokohteet olivat onnistuneet rikastuttamaan alueen elinkeinoelämää sekä paikallisia kruunupäitä tuomalla sankoin joukoin matkailijoita.

Myös Monacon hallitsijahuone halusi toteuttaa samanlaisen talousihmeen omassa ruhtinaskunnassaan. Casino Monte Carlo olikin Monacon ruhtinatar Carolinen idea, jonka tavoitteena oli pelastaa Grimaldin hallitsijasuku talousvaikeuksista.

1800-luvun puolivälissä Monacolla ei mennyt lujaa: se oli juuri menettänyt 90 prosenttia maa-alastaan, kun Mentonin ja Roquebrunen kaupungit irtaantuivat ruhtinaskunnasta. Turistikohteena Monaco oli naapuriaan Nizzaa epäkäytännöllisempi, sillä pääsi ainoastaan meriteitse, kun taas Nizzasta oli junayhteys suoraan Pariisiin.

Apua ammattilaisilta

Tilanteen korjaaminen vaati radikaaleja peliliikkeitä. Ensimmäinen, väliaikainen kasino avattiin jo vuonna 1856 Villa Bellevueen. Se alkoi tuottaa voittoa jo kolme vuotta myöhemmin, mutta Grimaldien tavoitteet olivat kunnianhimoisempia. Mallia otettiin Bad Homburgin Kursaal -kasinosta.

Homburgin menestyksen taustalla olivat yrittäjäveljekset Louis ja François Blanc. He olivat 1840-luvulla onnistuneet nostamaan saksalaisen pikkukaupungin yhdeksi Euroopan suosituimmista turistikohteista. Ruhtinatar Caroline onnistui lopulta pestaamaan vastahankaisen François Blancin palvelukseensa hehkuttamalla Rivieran terveellistä ilmastoa.

Suurempi kasino valmistui vuonna 1863 Monacon Les Spelugues -alueelle. Luolia merkitsevä paikannimi ei kuulostanut houkuttelevalta, joten Blanc vaati alueen uudelleenbrändäystä. Lukuisista nimiehdotuksista voittajaksi selviytyi Monte Carlo Monacon tuolloisen ruhtinaan Kaarle III:n mukaan.

Mahtipontisten suunnitelmien toteuttamiseen vaadittiin lisää pääomaa, ja François Blanc onnistuikin keräämään ympärilleen joukon sijoittajia, muun muassa piispoja, kardinaaleja sekä tulevan paavin Leo XIII:n. Kasinoitoimintaa alkoi pyörittää Société des Bains de Mer -osakeyhtiö, johon Blanc laittoi reilusti kiinni myös omia rahojaan. Sama yhtiö on hallinnut kasinoa siitä lähtien. Nykyään pääosakas on Monacon valtio, ja samalla firma on ruhtinaskunnan suurin työnantaja.

Yläluokan ykköskohde

Alkuvaikeuksista huolimatta Monte Carlosta tuli suosittu kohde Euroopan yläluokille, joilla oli aikaa ja rahaa matkustaa Rivieralle huvitusten perään. Vuonna 1862 kasinotyömaan naapuriin kohonnut myös Hôtel de Paris oli täyteen varattu jo kuukausia etukäteen. Innostus kasvoi entisestään, kun Monacoon saatiin rautatie vuonna 1868. 1875 valmistui myös oopperatalo.

François Blanc käytti julkisuutta tehokkaasti uuden kasinonsa markkinointiin. Kun vuonna 1864 Blancit poistivat ruletista toisen nollan, lehdistö piti aiheesta kiitettävästi ääntä.

Koska Blancilla oli intressinsä sekä Homburgissa että Monacossa, tämä kannusti pelaajia siirtymään kasinolta toiselle vuodenaikojen perässä: kesällä pelattiin Homburgissa, talvella Monte Carlossa. Molemmat kasinot olivat kuitenkin auki ympäri vuoden.

Monte Carlon suosio kasvoi muun muassa populaarikulttuurin myötä. Esimerkiksi vuosisadan vaihteessa suosittu rallatus The Man Who Broke the Bank in Monte Carlo kertoo menestyneestä pelurista Charles Wellsistä, joka onnistui vuonna 1891 "räjäyttämään pankin" eli pelaamaan yksittäisen pöydän kassan tyhjäksi useita kertoja. Wells nettosi nykyrahassa yli 6 miljoonaa puntaa kolmen vierailunsa aikana. Oliko kyseessä tuuri vai huijaus, jää arvailujen varaan.

Mitä Monte Carlossa pelattiin?

Kun kasinohanke pantiin alulle 1800-luvun puolivälissä, ruhtinas Florestan I sääti sallituiksi huvituksiksi muun muassa seuraavat pelit: visti, escarte, piquet, Boston, reversi, faro, trente-et-quarante sekä yhden ja kahden nollan ruletti. Osa peleistä oli seurallisia taitopelejä, kun taas kolme viimeistä selvästi tuottoisampia pankkipelejä.

Myöhemmin tarjonnan painopiste siirtyi selvästi juuri talon ylläpitämiin kasinopeleihin. Valikoimaan otettiin muun muassa baccarat, blackjack sekä yhdet Euroopan ensimmäisistä peliautomaateista. Toinen maailmansota toi Monte Carloon amerikkalaisia sotilaita, joita varten tarjontaa täydennettiin myös craps-pöydillä.

Monte Carlon kasinolla nähtiin myös yksi uhkapelihistorian eeppisimmistä tappioputkista, kun 18.8.1913 rulettikuula osui mustalle 26 kertaa peräkkäin. Todennäköisyys tälle oli huikeat 1 : 67 108 863, ja monet pelaajat ehtivätkin hävitä huomattavia summia punaista odotellessa. Pelurin virhepäätelmäksi kutsuttu tilastollinen ilmiö tunnetaan myös nimellä Monte Carlo fallacy juuri tämän tapauksen myötä.

Ruletin ohella baccarat on aina kuulunut Monte Carlon tarjontaan. Aiemmin kasinolla saattoi pelata baccaratin Chemin de Fer -versiota, jossa pelaajat pääsivät pankkiireiksi. Tätä nähdään esimerkiksi GoldenEye -elokuvassa, jossa James Bond pelaa baccaratia Xenia Onatopia vastaan Monte Carlon kasinolla. Nykyään tosin Monte Carlossakin pelataan taloa vastaan Punto Bancoa.