|
Jotkut ihmiset kuluttavat koko elämänsä ostellen arpajaislipukkeita, ottaen osaa lottoon, pyörittelemällä hedelmäpelien kiekkoja ja ostaen raaputusarpoja toivoen että voittaisivat koko elämän muuttavan voiton.
Vain kokeilemalla voi voittaa
Samalla kun monet meistä rakentelivat pilvilinnoja pyöritellen peukaloita, niin tämän uutisen onnekas pelaaja voitti kaksi tällaista palkintoa yhden vuoden aikana.
Onnen päivä
Viime vuoden syyskuussa 47-vuotias Edward William Kansasista yhdysvalloista oli lounaalla Yogi's:in yhdistetyssä grillissä ja baarissa wichitassa. Hän päätti ostaa kymmenen dollarin raaputusarvan, ihan vain huvin vuoksi. Edward huomasi hämmästykseskseen voittaneensa 75 000 dollaria ja hän olikin kiitollinen, että Lady Fortuna viimein muisti häntä.
Rahaa pankkiin pahan päivän varalle
Hän käytti voitostaan vain vähän ja pisti loput talteen pankiin. Edward eleli onnellisena ja tyytyväisenä miehenä saapuessaan Super Kansas käteisarvontaan aikaisemmin tässä kuussa.
Onni potkii oikein kunnolla
Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja odotuksia Edward huomasi numeroiden ja kuvioiden täsmäävän saalistaen näin itselleen valtavan päävoiton joka oli suuruudeltaan melkein 900 000 dollaria.
Shekin lunastus
Williamsin mennessä lunastamaan palkintorahansa Topekaan, lopulliseksi voittosummaksi muodostui 627 541 dollaria kun kaiki tarvittavat verot oli vähennetty siitä pois. Onnekas mutta viisas mies julistikin tämän jälkeen "Tämä löi minut ällikältä! Tällä kertaa säästän tämän voiton eläkettäni varten, jolle toivon voivani siirtyä 55-vuotiaana."
Tule itse seuraavaksi Jackpot voittajaksi
Jos tämä uutinen inspiroi sinua, tai teki sinut vähintään hieman kateelliseksi Edward williamsin onnenpotkuille, niin älä jää rypemään kateuden tunteeseen, vaan voita sinäkin itsellesi jackpot voitto jostakin meidän nettikasinosta.
Suuret jackpot voitot Tällä hetkellä Casino Euron Arabian Nights hedelmäpelin jackpot voitto on päässyt kasvamaan jo yli 2,8 miljoonan euron suuruiseksi ja Mega fortune hedelmäpelin jakcpot voittokin on uskomattomat 1,78 miljoonaa euroa.
Muuta sinäkin elämäsi suunta hetkessä ja pelaa itsesi rikkauksiin Casino Eurolla.
Jones-20.9.2009-Lähde:Casinotop10

|